Naisten Oma Pörssiklubi on toiminnassa jo kolmatta vuotta, toimintamme kasvaa ja kehittyy voimakkaasti.
Meillä on 10 klubi-iltaa vuodessa ja jokaisessa on sijoittamiseen liittyvä teema. Joko osakesijoittamiseen, taidesijoittamiseen, kultaan jne.
Klubi toimii monella muullakin tavoin jäsentemme parhaaksi, teemme matkoja ulkomaille, retkiä kotimaassa, pelaamme golfia ja rapukekkerit ovat tulleet jo traditioksi. Teemme myös hyväntekeväisyyttä, mm vanhustyössä, hankkineet reppuja eka-luokkalaisille yhdessä Plan ry:n kanssa.
Oheisohjelmassa on ollut mm:
Jäseneksi voi hakea sijoittamisesta kiinnostunut naishenkilö. Ehtona kuitenkin on, ettet ole mukana kilpailevassa toiminnassa tai vastaavan muun yhteisön aktiivinen jäsen.
Jäsenhakemukset käsitellään tapauskohtaisesti.
Jäsenyys on henkilö- tai yrityskohtainen.