NOP Blogi

  

  • Matka mielen vinoumista viisaiden päätöksiin

    Tervetuloa lukemaan Naisten oman Pörssiklubin blogitekstiä!

    Tällä kertaa sukellamme mielen vinoumiin ja niiden merkitykseen sijoittamisessa ja elämässä yleisesti. Aihe on mielenkiintoinen, sillä vaikka vinoumat voivat toimia sekä apuna että uhkana sijoituspäätöksissä, niiden tunnistaminen voi olla yksi avain menestyksekkääseen sijoittamiseen ja elämään.

    Yksi tunnetuimmista mielen harhojen ja vinoumien tutkijoista on nobelisti Daniel Kahneman. Hän esitteli käsitteen nopeasta ja hitaasta ajattelusta samannimisessä kirjassaan. Siinä hän kertoo, että ihmiset käyttävät päätöksenteossa kahta erilaista ajattelutapaa: nopeaa ja intuitiivista sekä hidasta ja harkittua.

    Esimerkki nopeasta ajattelusta voi olla tilanne, jossa sijoittaja tekee nopean päätöksen ostaa tietyn osakkeen vain sen perusteella, että se tuntuu hyvältä tai koska muutkin näyttävät ostavan sitä. Tämä nopea ja intuitiivinen päätös voi perustua mielen vinoumiin, kuten laumavaikutukseen tai vahvistusharhaan, jotka voivat ohjata sijoittajan tekemään virheellisiä päätöksiä. Tai joskus tosi hyvän päätöksen.

    Toisaalta hitaampi ja harkitsevampi ajattelutapa voi auttaa sijoittajaa tunnistamaan ja välttämään mielen vinoumiin perustuvia virheitä. Esimerkiksi tarkempi tutkimus yrityksen taloudellisesta tilanteesta, fundamenteista ja markkinatrendeistä voi auttaa sijoittajaa tekemään paremmin perusteltuja päätöksiä, jotka eivät perustu pelkästään intuitioon tai mielen vinoumiin. Tämä antaa myös mielenrauhaa, kun markkinoille tulee volatiliteettia.

    On tärkeää tiedostaa, että mielen vinoumat eivät ole pelkästään haitallisia sijoittamiselle ja elämälle. Ne voivat myös vaikuttaa kaikkiin monella tavalla elämän osa-alueisiin, kuten työntekoon, ihmissuhteisiin ja päätöksentekoon yleisesti.

    Emme voi välttää mielenvinoumia tai harhoja ja niiden vaikutusta päätöksentekoomme, vaikka tiedostamme ne. Asiantuntijat ovat tutkimusten mukaan, jopa alttiimpia vinoumille kuin maallikot. Esimerkiksi lääkärin ennakkokäsitys potilaan tilasta tai edeltävä potilas voi vaikuttaa siihen, miten hän tulkitsee oireita ja tekee diagnoosin. Tai vahvistusharhan vallassa toimiva tutkija, ”huomaa” oman ennakko-odotustensa mukaisia piirteitä tutkimustuloksissaan helpommin, kuin oman mielipiteensä vastaisia jopa maallikkoa enemmän! 

    Sijoituskirjapiirissä lukemassamme Esa Juntusen "Viisas sijoittaja" -kirjassa hän käsittelee myös mielen vinoumia. 

    Oma lempiharhani on vahvistusharha. On ihanaa löytää todisteita milloin millekin uskomukselleen. Saamme kaikki vahvistusta omiin harhoihimme tapaamalla samanmielisiä ihmisiä, esimerkiksi toisiamme klubi-illoissa. Siellä tempaudumme keskusteluun ja vahvistamme itsemme ja toistemme harhoja. Ja se on niin mukavaa!!

    Vahvistusharha on ihan mahtava muuallakin elämässämme. Siitä meillä kaikilla lienee kokemuksia?

    Mitä mieltä sinä olet? Tunnetko tunnistavasi mielen vinoumia omassa päätöksenteossasi? Jätä kommenttisi alle ja aloitetaan keskustelu!

    Esittely blogin kirjoittajasta

    Blogin kirjoittaja on TIR, Tuija Rummukainen, vajaan vuoden ikäinen aloitteleva NoPpilainen, joka tunnetaan Humanenergy oy:n  yrittäjänä, kouluttajana, energisoijana, liike-elämän super chargerina, tietokirjailijana, lukutoukkana, Crossfit-harrastajana, intohimoisena opiskelijana, aktiivisena toimijana ja nykyään myös sijoittajana, joka lähtee pompusta liikkeelle.

      Takaisin
    14 kommenttia:
    Marjis    17:04:10 10.05.2024
    Erinomainen aihe ja kirjoitus - mielenvinoumat ohjaavat päätöksiämme myönnämmepä sitä emme. Haemme toisten mielipiteitä omamme vahvistukseksi ja se juurikin voi vahvistaa vinoumaa ratkaisuissa. Ja aika paljon tämä on nähtävissä sijoituspäätöksiä tehtäessä, kun oma mielipide ei ole riittävän vahva.
    Vastaa kommenttiin:
    TIR    20:10:46 10.05.2024
    Kiitos Marjis! Aivan. Mielenvinoumat ovat välillä meille hyväksi, mutta toisinaan taas ei. Se tekee meistä ihmisistä niin kovin mielenkiintoisia otuksia itsellemme ja toisillemme:). Pelkällä rationaalisella mielellä toimiminen on varsin haastellista sijoittamisessa ja muilla elämän osa-alueilla.
    Vastaa kommenttiin:
    Monika    18:54:14 10.05.2024
    Taas hyvä kirjoitus. Kyllä se ihmisen mieli näin toimii. Vaikka kuinka yrittää järjellä tehdä niitä päätöksiä, joskus se laumautumineen puske päätöksiin. Täytyy kuitenkin muista, että sijoittamista ei saa ottaa harrastuksena, vaan itse ajattelen että jos rahaa tekee töitä minulle, niin ensin minulla on tehtävä töitä sen eteen eli ottaa selvä, mihin sitä laitettaan.
    Vastaa kommenttiin:
    TIR    20:18:13 10.05.2024
    Kiitos Monika. Kyllä. Laiska raha täytyy opastaa tuottavaan työhön, mutta ensin täytyy tehdä töitä sen eteen että tietää, missä raha voi tuottaa. Seppo Saario sanoo Pörssiraamatussaan, että me suomalaiset olemme ahkeria tekemään töitä, mutta meidän rahamme laiskottelee. Se on ollut totta myös minun elämässäni suurimman osan aikaa. Onneksi muutama vuosi sitten löysin sijoittamisen ja vuosi sitten myös Naisten Oman Pörssiklubin, jossa olen oppinut ohjaamaan rahaa tuottavaan toimintaan.
    Vastaa kommenttiin:
    Kaija    09:09:49 11.05.2024
    Hyvä blogi, kiitos Tuija! Niinhän se on, että vahvistusharhat tekevät elämän helpommaksi ja luovat yhteisöllisyyttä. Ne ja ajatusvinoumat ovat ihan ok, jos ne tiedostaa ja joskus niistä voi jopa hyötyä. Nämä ja näiden asioiden tiedostaminen erottavatkin meidät koneista ja AIstä. Humanergistä, eikö;)
    Vastaa kommenttiin:
    TIR    10:22:53 11.05.2024
    Kiitos Kaija! Juuri niin. Oppiiko tekoäly ajatusvinoumat, sitä en tiedä. Voi olla, että tavallaan oppiikin, kun sehän saa älynsä tietovirrasta, jota me ihmiset niille syöttämme. Ajatusvinoumat on ihania tiedostaa ja todeta, ettei kaikkea tarvitse aina ottaa niin vakavasti, vaan voi välillä heittäytyä vinoumien ja harhojen vietäväksi:)
    Vastaa kommenttiin:
    MaMi    10:03:55 11.05.2024
    Tosi hyvä nosto! Tunnistan kyllä vinoumia ja harhoja! Ja yhdessä niistä on kyllä kiva sparrata! Joskus tuntuu, että mitä enemmän tietoa on käytössä, sen helpompi niihin on nojata - ja vahvistaa uskomuksiaan. Ja toisaalta pitäisi olla aina hetki aikaa sille sisäiselle anarkistille, joka kyseenalaistaa ja kääntää asiat hetkeksi toisinpäin ja kuvittelee toisenlaisenkin lopputuloksen. Tai että ei anna ennakkotiedolle liikaa painoarvoa. Esim. Startup-sijoittamisessa itseä on pohdituttanut, millaisia vinoumia liittyy siihen, että ei sijoita johonkin uuteen tai että sijoittaa?
    Vastaa kommenttiin:
    TIR    10:35:12 11.05.2024
    Kiitos MaMi! Myös lähdekriittisyys on hyvä muistaa välillä. Kun kuitenkin olemme vähintään osittain ajatusvinoumien vietävinä, helposti alamme pitämään tosina kaikista lähteistä tulevaa tietoa. Startup-sijoittamisessa päätös sijoittaako johonkin vai ei voi olla tulosta ajatusvinoumasta. Päätöksellämme saatamme, jopa muuttaa maailmaa. Joskus johtamisen koulutuksissamme teemme skenaariotyöskentelyä. Se on mielenkiintoista. Ja neuvottelukoulutuksissamme on mielenkiintoista nähdä, kuinka paljon oletetut ennakkotiedot vaikuttavat neuvottelujen kulkuun.
    Vastaa kommenttiin:
    Eija    11:04:39 11.05.2024
    Kiitos taas ajatuksia herättävästä blogikirjoituksesta! Niinpä, ihminen on laumaeläin ja vuorovaikuttaa kanssaihmisten ja ympäristön kanssa koko ajan. Ilmankaan ei voi olla. Mutta kyllä elämä olisi tosi raskasta, jos koko ajan pitäisi analysoida ja kriittisesti punnita reaktioitaan. Tosin on tärkeitä tilanteita/ammatteja, joissa harhojen vaikutukset pitäisi tiedostaa ja huomioida, kuten antamasi esimerkki lääkäreistä. Ehkä avain tiedostamiseen on taas kerran oman persoonallisuustyypin tunnistaminen. Mitä tärkeämpi päätös, sitä tiedostavampi omista harhoistaan ja sen vaikutuksista kannattaisi olla.
    Vastaa kommenttiin:
    TIR    11:29:39 11.05.2024
    Kiitos Eija! Kuten Kahneman kirjassaan kirjoittaa analysointi ja ns.hitaan ajattelun yksi ominaisuus on, että se väsyttää. Siksi meillä on intuitiivinen eli nopea ajattelu ja teemme useimmat päivittäiset päätöksemme siihen tukeutuen. Voin antaa ensi viikon etkoilla pari mainiota esimerkkiä tästä kuinka mielemme toimii. Mielestäni kaikkea ei tarvitse, eikä edes voi, analysoida. Välillä on ihana ihan tarkoitukselllisesti hullutella:). Mutta kuten mainitsit, että on ammatteja ja tilanteita, joissa analysointi on tärkeää. Kahnemanin kirjassa on myös esimerkki tutkimuksesta tuomareista ja siitä, mitkä kaikki asiat vaikuttavat heidän antamiinsa tuomioihin. Ällistyttävää luettavaa ja todennäköisesti totta myös tosielämässä.
    Vastaa kommenttiin:
    Auni    19:49:32 11.05.2024
    Kiitos TIR! Vinouman esiin nostaminen on loistojuttu. On helppoa toimia nopealla ajattelulla. Ja niin mukavaa. Mutta tärkeämmissä asioissa on oivallista pysähtyä ja ajatella hitaasti. Eli tämän vinouman tai harhan tunnistaminen itsessään on jo eteenpäinvievää ja viisasta.
    Vastaa kommenttiin:
    TIR    15:33:54 17.05.2024
    Kiitos Auni! Nopeaa ajattelua tarvitsemme jokapäiväisessä elämässä, sillä teemme tuhansia päätöksiä päivässä, emmekä tietenkään tarvitse harkita ja analysoida kaikkea. Nopea ajattelu auttaa meitä selviämään arjessa.
    Vastaa kommenttiin:
    Auli    21:04:45 22.05.2024
    Tärkeä aihe Tuija. Jokaisen sijoittajan on hyvä tunnistaa ajattelun vinoutumat. Niihin liittyy myös ilman jäämisen tai ulkopuolelle jäämisen harha. Kun muut hehkuttavat jotain osaketta, niin tulee tunne, että on pakko ostaa sitä. Oli se sitten järkevää tai ei.
    Vastaa kommenttiin:
    TIR    14:37:51 07.06.2024
    Just niin. Taitavat nimittää sitä FOMOksi, fear of missing out. Ja tietysti myös joukkohysteria saa sijoittajat valtaansa välillä.
    Vastaa kommenttiin:
    Kommentoi:
  •   Arkisto

Naisten oma pörssiklubi jäsenhakemus

Hae jäseneksi täyttämällä ja lähettämällä alla oleva hakemus!

 

Jäseneksi voi hakea sijoittamisesta kiinnostunut naishenkilö. Ehtona kuitenkin on, ettet ole mukana kilpailevassa toiminnassa tai vastaavan muun yhteisön aktiivinen jäsen.

Jäsenhakemukset käsitellään tapauskohtaisesti.

Jäsenyys on henkilö- tai yrityskohtainen.

© 2020 – Kaikki oikeudet pidätetään